Neurokeskus on yhteistyöverkosto, joka luo uuden toimintaympäristön tutkijoille ja sidosryhmille ja parantaa neuro- ja aivosairauksiin liittyvän tutkimuksen näkyvyyttä ja tiedon saatavuutta. Oulun yliopisto ja Oulun yliopistollinen sairaala ovat mukana keskuksen toiminnassa.
”Kansallinen neurokeskus on osa kansallista terveyden kasvustrategiaa. Se tuo myös Oululle hyvät mahdollisuudet verkottua laaja-alaisesti ja käyttää kaikkia neurokeskuksen tuomia yhteyksiä ja palveluja sekä saada näkyvyyttä omalle tutkimuksellemme”, professori Kari Majamaa Oulun yliopistosta kertoo.
Oulussa on vuosikymmenten ajan tehty merkittävää tutkimusta useiden harvinaisten neurologisten sairauksien saralla, ja Oulun rooli kansallisessa neurokeskuksessa onkin edistää ja koordinoida harvinaisten neurologisten sairauksien tutkimusta. Kari Majamaa vetää parhaillaan Kansallisen neurokeskuksen pilottitutkimusprojektia, jossa luodaan sähköinen rekisteri harvinaissairauksille.
”Pohjois-Suomen asutushistoriaan perustuva väestön geneettinen profiili tekee sen, että neurologisia sairauksia esiintyy meillä runsaasti, mikä luo tutkimukselle hyvät edellytykset. Näistä hyviä esimerkkejä ovat muun muassa mitokondriosairaudet, harvinaiset parkinsonismit ja dementiat, kuten otsa-ohimolohkorappeumat ja Huntingtonin tauti”, Oulun yliopiston professori Anne Remes sanoo.
Oulun yliopistollinen sairaala on liitännäisjäsenenä EU:n neurologisten harvinaissairauksien asiantuntijaverkostossa (ERN-RND).
Lue koko uutinen Oulun yliopiston sivuilta!