BABA Centerin johtaja ja kliinisen neurofysiologian erikoislääkäri ja professori Sampsa Vanhatalo on (moni)toiminnan mies. 2000-luvun alussa syntyi tarve saada parempia mittaustuloksia niin keskos- kuin täysiaikaisina syntyneiden vauvojen aivotoiminnasta. Se sai Vanhatalon kehittämään vauvan aivomyssyjä.

Vanhatalo kertoo, että myssyjä oli kyllä olemassa, mutta ne istuivat huonosti pienten vauvojen päihin ja niissä oli liian vähän kanavia. ”Terveidenkin vauvojen päät voi olla hyvin erimuotoisia, saati sitten sellaisten vauvojen, joilla on jokin neurologinen ongelma eli kliininen syy tutkia aivotoimintaa.”

Ennen myssykehitykseen ryhtymistä piti selvittää perustutkimuksella, onko siitä hyötyä: mitä tietoa tai muuta lisäarvoa voimme saada mittaamalla vauvojen aivotoimintaa myssyillä, joissa on paljon elektrodeja? Vuoteen 2006 mennessä saadut tulokset näyttivät toteen sen, että lisäkanavista olisi hyötyä. Tosin liika on liikaa: ”maailmalla oli olemassa jo yli satakanavainen myssy, mutta se oli liian herkkä lasten liikkeisiin. Vauvat liikkuvat paljon, ja pienikin liike voi herkästi tuhota mittaustulokset.”

Vanhatalo löysi yhteistyökumppanikseen hollantilaisen ANT-nimisen firman, jolla oli vielä tuolloin autotallissa toimiva aikuisten aivomyssyjä valmistava alihankkijafirma. Heiltä puuttui vauvoille sopiva design, mutta he olivat valmiit tekemään sellaisen Vanhatalon ohjeiden mukaan.

”Asuimme siihen aikaan osan vuodesta Lundissa, joten kävin läpi kaikki Helsingin ja Lundin lastenvaateliikkeet. Kävelin kauppaan ja pyysin yhden kaikkia erilaisia vauvan myssyjä.” Repullista myssyjä soviteltiin niin Vanhatalon omien kuin tuttavienkin lasten päähän. Ainoa, joka istui vauvalle ilman kupruja, oli Ruskovillan villainen myssy, mutta villa ei toiminut materiaalina sairaalan mittalaitteeksi.

Kriteerinä oli, että kankaan pitää samanaikaisesti istua napakasti, olla joustava, muttei liian löperö, palautua takaisin alkuperäiseen kokoonsa pesun ja venytysten jälkeen, ja sen pitää kestää kaikkia käytettyjä pesuaineita. ”Seuraavaksi tein kierroksen lukuisiin helsinkiläisiin ja lundilaisiin kangaskauppoihin. Ostin palat kaikkia mahdollisia venyviä kankaita, kuten sifonkia, trikoota, sukkahousua ja uimapukukangasta.” Lopulta uimapukukangas osoittautui ominaisuuksiltaan parhaimmaksi. Myöhemmin se korvattiin urheilupaitojen kankailla.

Sovitus ja prototyyppaus

Uimapukukankaan löydyttyä Vanhatalo suunnisti reppu selässään ja mittanauha kädessään pääkaupunkiseudun lelukauppoihin. ”Pyysin leluosaston myyjiltä nähtäväkseni kaikki nuket, joiden pää on oikean muotoinen ja päänympärys on välillä 26-36cm. Niiden oli tarkoitus toimia mallina eri kokoisille keskosille ja täysiaikaisina syntyneidelle vauvoille.”

Vanhatalo huomasi, että markkinoilla oli ainoastaan muutama nukkevalmistaja, joiden vauvanukkejen päät olivat realistisen kokoisia, saati muotoisia. ”Suurin osa vauvanukkejen päistä muistuttaa muodoltaan pikemminkin potkupalloa.”

Lopulta Itäkeskuksesta löytyi eri kaupoista kerättynä viiden erikokoisen nuken sarja edustamaan kehitystä pikkukeskosesta täysiaikaiseksi lapseksi. Vanhatalo osti kolme nukkesarjaa, joista yksi jäi Vanhatalon omaan käyttöön ja kaksi muuta matkasivat ANT:n tehtaille Hollantiin ja Saksaan.

Ensimmäiset myssyt Vanhatalo ompeli käsin voipaperista. Yrityksen ja erheen kautta sekä tutun ompelijan avulla hän viimein löysi sellaiset leikkaukset eri kokoisiin myssyihin, jotka istuivat tiiviisti vauvan päässä. Lisäksi haasteena oli suunnitella saumat sellaisiin paikkoihin, että elektrodit voitiin sijoittaa oikeisiin paikkoihin istuvuuden häiriintymättä.

Keittiöstä ja tutkimuksesta kliiniseen työhön

Viimeinen puuttuva kehitystyön palanen oli myssyn ja ihon väliin työnnettävä geeli.
”Markkinoilla ollut aivomyssyjen geeli muistutti ominaisuuksiltaan armeijan marjakiisseliä. Se on ihan hyvä aikuisille, mutta vauvojen myssyn ja ihon välistä se valui helposti pois.”

Niinpä Vanhatalo muuntui vielä kerran uuteen rooliin: elintarvikekemistiksi. Vanhatalo kokeili sekoituksia liivatteista ja perunajauhoista, ja keskusteli suomalaisten kosmetiikka- ja ruoka-ainevalmistajien kanssa. Tarvetta oli löytää sähköä johtava aine, joka voidaan ruiskuttaa myssyn reikien kautta vauvan päänahkalle, se olisi bioyhteensopiva eikä saisi valua pois paikoiltaan. Eräs espoolainen ruoka-ainevalmistaja keksi, että metyyliselluloosa voisi toimia: sitä kun käytettiin ainesosana niin hammastahnoissa kuin kasvispihveissäkin.

”Ostin 25 kilon säkin selluloosapulveria ja kokkailin kotona kaikenlaista, kunnes löysin sopivan sekoitussuhteen. Geeli sujahti kivasti huoneenlämpöisestä ruiskusta lapsen iholle mutta vauvan ihon lämmössä se jämähti kauniiksi mittauskakuksi – aivan kuin porkkanapihville käy uunissa! Monta vuotta teimmekin mittauksia tällä itse tehdyllä kasvispihvin ainesosalla.”

Kun mittaus siirrettiin tutkimushankkeesta rutiinikliiniseen työhön, eivät sairaalan protokollat hyväksyneet itse valmistetun geelin käyttöä. Tuotteella ei myöskään löytynyt helposti riittävää business-potentiaalia, joten isot kansainväliset yritykset eivät kiinnostuneet sen valmistamisesta.

Ratkaisuna oli elektrodien sensorielementin kehittäminen, jonka saksalainen yhteistyötaho toteutti. Sensorielementin kupin reunoista tehtiin hellävarainen, jotta se pystyttiin painamaan vauvan päätä vasten niin tiukasti ettei perinteiset kiisseligeelit valu karkuun.

Keskeiseksi tuotekehitysongelmaksi koko ketjussa nousi se, että ”raaka-ainekauppojen” valikoimat muuttuvat nopeasti. Samoja mallinukkeja ei hetkeä myöhemmin löytynyt lisää kaupoista. Myös kankaat vaihtuvat tiuhaan ja ainoa tapa varmistaa halutun kankaan saatavuus oli ostaa sitä omaan varastoon kilometrien mittainen rulla kerralla. Niin ikään selluloosaa piti ostaa iso säkillinen kattamaan kymmenien vuosien tarpeet.

”Olen monet kerrat istunut Esplanadin kahviloissa saksalaisten ja hollantilaisten valmistajien kanssa pukemassa vauvanukeille myssyjä ja vertailemassa niitä. Ihmiset ovat kieltämättä katsoneet toisinaan meitä oudosti.”

Suomessa tuotekehitys on jouhevaa

”Myssykehitys ei olisi ikinä onnistunut Yhdysvalloissa tai monessa muussakaan maassa.” Yhdysvalloissa firmoilla tulee olla miljoonien arvosta vakuutuksia turvanaan, ennen kuin he uskaltavat testata jotain tuotetta ja laitetta vauvalla. ”Meillä lainsäädäntö on sallinut kliinisen testaamisen jo tuotteen kehitysvaiheessa, kunhan on ensin ollut riittävästi näyttöä sen soveltuvuudesta ja turvallisuudesta.”

Vanhatalon yhdessä ANT:n kanssa kehittämä aivomyssy sai hyväksynnän Yhdysvaltain elintarvike- ja lääketurvallisuusviranomaiselta FDA:lta sen jälkeen, kun HUS:in teho-osastolla tehty tutkimus oli osoittanut, että myssyn käyttö on keskosvauvoille yhtä stressaavaa kuin vaipan vaihtaminen.

Vanhatalo kehuu eri yhteistyötahoja aivomyssyn tuotekehityksen osalta: yhtäältä tutkimushoitajien ja väitöskirjatutkijoiden omistautumista kehitystyöhön, ja toisaalta prosessin jouhevuutta niin HUS:in suojissa kuin kotikeittiössä perheen kesken. Valmistajien kanssa tuotekehitystyötä tehtiin vähemmän tavanomaisimmissakin paikoissa. ”Olen monet kerrat istunut Esplanadin kahviloissa saksalaisten ja hollantilaisten valmistajien kanssa pukemassa vauvanukeille myssyjä ja vertailemassa niitä. Ihmiset ovat kieltämättä katsoneet toisinaan meitä oudosti.”

Tutkimuksen kaupallistamisen keskusteluun liittyen Vanhatalo kertoo, ettei hän saa myssyistä rojalteja eikä hän ole patentoinut vauvojen aivomyssyä. Hän heittääkin itse ilmaan kysymyksen ”Mikä tässä on sitten pointtina?”

Hänelle merkityksellisintä koko prosessissa on ollut löytää maailmanlaajuisesti sairaaloiden teho-osastoilla toimiva ratkaisu vauvan aivojen mittaamiseen. ”Moni kaivattu ratkaisu puuttuu kaupoista. Tutkijalla voi olla keskeinen rooli niiden löytämisessä, kehittämisessä ja rakentamisessa.”

Kehittäessään hän pääsi myös ensimmäisenä maailmassa tekemään mittauksia vuosia ennen muita: se antoi merkittävän tieteellisen etulyöntiaseman. Myssykehityksen tuoma tunnettuus maailmalla on tuonut paljon kansainvälisiä yhteistöitä ja niiden mukana tulevia apurahoja BABA-keskukseen.

”On hienoa nähdä, että työllä on vaikuttavuutta. Todellinen muutos tulee silloin kun käärii hihat ja tekee itse.”