Kansainvälisten medioiden kautta kuuluu aika ajoin väitteitä eri asiantuntijoiden suulla, että digitalisaatio heikentää kognitiivisia kykyjä esimerkiksi vähentäessään tarvetta muistaa asioita tai tehdessään käyttäjistään asiasta toiseen hyppiviä ”heinäsirkkamieliä”. Aiheesta on paljon puhetta, mutta vähän tutkittua tietoa.

Tarkkaavaisuudesta täytyy puhua

Kun arkipäivän digitalisaatio kotitietokoneineen ja matkapuhelimineen alkoi 1990-luvulla, emme ymmärtäneet tutkia tarkkaavaisuuden, sen häiriöiden ja lisääntyvän teknologian yhteyksiä ilmiön alkuvaiheessa. Jälkeenpäin ajateltuna olisi ollut mielekästä seurata alusta alkaen digitalisaation vaikutusta tarkkaavaisuuteen pitämällä tarkasteluissa mukana verrokkiryhmä, joka ei olisi lähtenyt aktiivisesti mukaan käyttämään digitalisaation mukanaan tuomia välineitä.

Nyt, lähes kolme vuosikymmentä myöhemmin, olemme kuitenkin hyvää vauhtia kokoamassa erilaisten aivokuvantamisen menetelmien avulla tutkimusaineistoja etenkin nuorista ja nuorista aikuisista, jotka ovat osallistuneet valikoivaa ja jaettua tarkkaavaisuutta sekä työmuistia tutkiviin kokeisiin.

Mona Moisalan väitöskirjatutkimuksessa muun muassa totesimme, että nuoret ovat koetilanteissamme sitä häiriintyvämpiä, esimerkiksi kuullessaan puhetta lukemistehtävän aikana, mitä enemmän he arkielämässään pyrkivät tekemään kahta asiaa samaan aikaan.

Tasapainottelua opitun käyttäytymisen ja häiriöiden välillä

Arkeamme hallitsee valtava määrä informaatiokanavia, jotka aiheuttavat jatkuvasti keskeytyksiä. Äskettäin yleistajuisen Keskittymiskyvyn elvytysoppaan julkaisseet Minna Huotilainen ja Mona Moisala puhuvat teknologian tuottamasta taipumuksesta tarkkaavaisuushäiriöön. Jos informaatioteknologian runsaaseen käyttöön liittyykin tällainen taipumus, on mahdollista, että kehitämme itse omalla toiminnallamme tämän taipumuksen pyrkimällä seuraamaan samanaikaisesti useita informaatiokanavia.

Olen erityisen kiinnostunut perustutkimuksessa kehittämiemme menetelmien ja keräämämme tiedon soveltamisesta tarkkaavaisuushäiriöiden diagnostiikassa. 2000-luvun lapset oppivat jo vauvaikäisestä lähtien käyttämään älylaitteita. Määrällisesti huikeaa vauhtia lisääntyviä sovelluksia ja sosiaalisen median kanavia käyttämällä he oppivat multitaskaamaan pienestä pitäen. Aivoperäisen tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriön eli ADHD:n sijaan osalla lapsista keskittymisongelmat saattavat johtua opitusta tavasta toimia. Ennen kuin aloitetaan ADHD:n lääkehoito, tulisi tarkkaavaisuushäiriön luonne tietysti selvittää mahdollisimman kattavin neurologisin ja neuropsykologisin tutkimuksin. Tutkimuksiin olisi tärkeää sisällyttää tilanteita, jotka edellyttävät tarkkaavaisuuden pitkäaikaista ylläpitoa, jota edellytetään esimerkiksi koululuokassa.

”Arkeamme hallitsee valtava määrä informaatiokanavia, jotka aiheuttavat jatkuvasti keskeytyksiä.”

Aivokuvantaminen ja menetelmien yhdistäminen

Aivotutkimusmenetelmät ovat kehittyneet nopeasti viimeisten vuosikymmenten aikana. Aivojen toiminnallinen magneettikuvaus mullisti tutkimuskentän, ja tutkimuksista on tullut aiempaa monimuotoisempia. Niinpä olen itsekin päässyt viimein tutkimaan aivoja tavoilla, joista saatoin ainoastaan unelmoida urani alkupuolella.

Aineiston analysoinnissa olemme löytäneet uudenlaisen tavan yhdistää aivojen toiminnallisen magneettikuvauksen tuloksia EEG:n kanssa: yhdistämällä ajallisesti tarkkoja sähköfysiologisia menetelmiä anatomisesti tarkempiin mutta ajallisesti epätarkempiin aivojen ainevaihduntakuvauksiin olemme äskettäin kollegani Viljami Salmelan vetämässä tutkimuksessa onnistuneet nk. representationaalisella similariteettianalyysillä kaivamaan paremman aikatarkkuuden ulos myös toiminnallisen magneettikuvauksen tuloksista.

Sen sijaan että pyrkisin selittämään aivotoiminnan avulla kaiken psyykkisen toiminnan, on tutkimukseni tavoitteena selvittää, missä määrin aivotoiminnan mittaukset voivat tuottaa vaikkapa tarkkaavaisuuden ymmärtämistä lisäävää tietoa.  Esimerkiksi on mielenkiintoista tutkia, mitä tapahtuu kielelliseen prosessointiin tai toiminnanohjaukseen osallistuvilla aivojen alueilla, kun yrittäessämme keskittyä johonkin tehtävään kuulemme tehtäväsuoritusta häiritsevää puhetta.

Varhainen tunnistaminen

Olen huomannut, että poikkitieteelliset rahoitushakemukset tekevät omasta tutkimuksesta kilpailukykyisempää ja kiinnostavampaa. Kognitiivisen psykologian näkökulmasta esimerkiksi aivotutkimuksen ja kasvatus- ja kehityspsykologian rajapinnoista löytyy paljon tutkittavaa.

Lisäksi genetiikan yhdistäminen aivotutkimukseen avaa merkittäviä mahdollisuuksia etenkin tarkkaavaisuushäiriöiden varhaisen tunnistamisen osalta. Esimerkiksi Teija Kujala, Heikki Lyytinen ja Juha Kere ovat ryhmineen aivotoiminnan mittauksia ja genetiikkaa yhdistämällä tutkineet lukivaikeuden eli dysleksian perustaa ja dysleksiariskiä jo ennen lukemaan oppimista. Tulevaisuudessa olisikin mielenkiintoista kehittää markkereita myös tarkkaavaisuushäiriöille jo varhaisessa iässä. Edellytyksenä tälle on suurten aineistojen pitkäjänteinen datankeruu.

Suunta on oikea

Neurokeskuksen kaltaisten kansallisten toimijoiden perustaminen tukee mahdollisuutta suurten aineistojen keruulle ja asianmukaiselle säilyttämiselle. Aivotutkimuksen laskennallisten menetelmien yhä kehittyessä ja tarkentuessa pääsemme arkikokemuksen sijaan tutkimaan yhä tarkemmin ihmismieltä.