Alzheimerin taudin varhaisen vaiheen diagnosointimenetelmiä kehittävä tutkimus käynnistyy Suomessa

Alzheimerin taudin varhaisen vaiheen diagnosointimenetelmiä kehittävä tutkimus käynnistyy Suomessa

Neurotieteellisen tutkimuksen tavoitteena on tuottaa uusia menetelmiä sairauksien varhaisempaan toteamiseen, jotka edesauttavat uusien, tautiprosessia hidastavien hoitojen kohdentamisessa ja kehittämisessä. TWINGEN-tutkimus kuuluu tärkeänä osana Kansallisen Neurokeskuksen tutkimusportfolioon ja on oivallinen esimerkki kansallisesta eri puolella Suomea toteutettavasta yhteistyöstä.

Itä-Suomen yliopisto on mukana uudessa suomalaistutkimuksessa, jonka avulla pyritään kehittämään menetelmiä Alzheimerin taudin varhaiseen havaitsemiseen. Tutkimukseen kutsutaan satoja Helsingin yliopiston kaksostutkimukseen aiemmin osallistuneita henkilöitä.

Tutkimus toteutetaan Helsingin yliopiston kaksostutkimuksen, FinnGen-tutkimuksen ja Itä-Suomen yliopiston yhteistyönä. Tavoitteena on kerätä kattava tietoaineisto henkilöistä, joilla ei vielä ole muistisairauden oireita, mutta jotka ikänsä puolesta ovat kohonneessa riskissä sairastua muistisairauksiin.

TWINGEN-nimellä kulkevassa tutkimuksessa selvitetään biologisten merkkiaineiden sekä elämäntapojen, unen ja fyysisen aktiivisuuden yhteyttä kognitioon ja edelleen riskiin sairastua muistisairauksiin.

Tutkimukseen osallistujien muistia ja muita tiedonkäsittelytaitoja arvioidaan sekä puhelimessa että tietokoneella toteutettavilla tehtävillä. Näin kerättyä tietoa kognitiivisista toiminnoista verrataan henkilökohtaisella käynnillä tehtyihin neuropsykologisiin testeihin, jotka tehdään osalle TWINGEN-tutkimukseen osallistuvista. Lisäksi osallistujilta otetaan verinäyte. Kaikille tutkimukseen osallistuville tarjotaan myös mahdollisuutta seurata fyysistä aktiivisuutta ja unen laatua tarkoitusta varten kehitetyllä aktivisuusmittarilla.

Uusia tuloksia yhdistetään ja verrataan myös aiempiin kaksostutkimuksen yhteydessä kerättyihin seurantatietoihin. Lisäksi tutkimuksen tuloksia tallennetaan THL Biopankkiin, josta niitä voidaan luovuttaa edelleen muihin biopankkitutkimuksiin.

– Väestöpohjainen kaksostutkimus alkoi Helsingin yliopistossa jo vuonna 1975, joten nyt toteutettava tutkimusosio mahdollistaa lähes viidenkymmenen vuoden seurannan. Tämä on maailmanlaajuisestikin ainutlaatuinen tutkimusasetelma, toteaa akatemiatutkija Eero Vuoksimaa Helsingin yliopiston Suomen molekyylilääketieteen instituutista (FIMM).

Kehittymässä olevan Alzheimerin taudin mahdollisimman varhainen tunnistaminen olisi tärkeää, jotta sairauden aivoihin aiheuttamien peruuttamattomien vaurioiden muodostumista voitaisiin yrittää ennaltaehkäistä tai hidastaa. Tällä hetkellä sairaus kuitenkin diagnosoidaan tyypillisesti vasta, kun aivomuutokset ovat jo edenneet pitkälle.

Tutkijoiden mukaan muistin kartoittaminen puhelimitse tai tietokonetesteillä ja verinäytteistä määriteltävät Alzheimerin taudin biomarkkerit olisivat kustannustehokas tapa Alzheimerin taudin varhaisessa havaitsemisessa. TWINGEN-tutkimuksen veren biomarkkerimääritykset tehdään Itä-Suomen yliopiston biomarkkerilaboratoriossa.

– Vaikka tutkimus ei tähtää eikä kykene diagnoosien asettamiseen tässä vaiheessa, se tuo merkittävää lisätietoa elämäntapojen ja monien terveydentilatietojen sekä genetiikan vaikutuksesta kognitioon ja kiivaan tutkimuksen kohteena oleviin veren biomarkkereihin, sanoo tutkimuksen lääketieteellinen johtaja neurologian erikoislääkäri, LT Valtteri Julkunen Itä-Suomen yliopistosta ja Kuopion yliopistollisesta sairaalasta.

FinnGenin tiedote

Lisätietoja:

Valtteri Julkunen, kliininen opettaja
Itä-Suomen yliopisto ja Kuopion yliopistollinen sairaala
valtteri.julkunen(a)uef.fi

Eero Vuoksimaa, akatemiatutkija
Suomen molekyylilääketieteen instituutti (FIMM), HiLIFE, Helsingin yliopisto
eero.vuoksimaa(a)helsinki.fi

Kuva Raija Törrönen/UEF