Kansallinen neurokeskus on osa Suomen Terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategiaa ja Yksilöllistetty lääketiede -hanketta.
Kasvustrategian tavoitteena on parantaa ihmisten terveyttä ja hyvinvointia tutkimuksen ja teknologian kehityksen luomien mahdollisuuksien kautta. Samalla tavoitteena on, että Suomesta tulee kansainvälisesti tunnettu terveysalan liiketoiminnan sekä hyvinvoinnin, terveyden ja uudistuvien palveluiden kärkimaa.
Sosiaali- ja terveysministeriön koordinoiman Yksilöllistetty lääketiede -hankkeen tavoitteena on perustaa ja vakiinnuttaa kansallisten osaamiskeskusten ja biopankkien osuuskunnan toiminta vuosien 2021 – 2023 aikana. Kansallisten osaamiskeskusten ja biopankkien osuuskunnan avulla toimeenpannaan terveysalan kasvustrategiaa ja vahvistetaan kansallista tutkimusta, kehitystä ja innovaatiotoimintaa.
Lue lisää Terveysalan kasvustrategiasta ja Yksilöllistetty lääketiede -hankkeesta Sosiaali- ja terveysministeriön sivuilta täältä.
Kansallisen neurokeskuksen valmisteluvaihe 2017-2019
Kansallisen neurokeskuksen toiminnan käynnistämisen valmistelu osana Terveysalan kasvustrategiaa aloitettiin marraskuussa 2017. Valmisteluvaihetta ja yhteistyöverkostoa koordinoi Itä-Suomen yliopisto, joka kutsui koolle valmistelevan työryhmän neurokeskuksen toimintamallin ja toiminnan suunnittelua varten. Sekä valmisteluvaihetta että perustamisvaihetta ohjasi laaja-alainen kansallinen ohjausryhmä, jossa oli yliopistojen ja sairaanhoitopiirien edustajien lisäksi mukana edustajat Sosiaali- ja terveysministeriöstä, Opetus- ja kulttuuriministeriöstä, Työ- ja elinkeinoministeriöstä sekä Business Finlandista.
Vuonna 2018 Sosiaali- ja terveysministeriö, Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Työ- ja elinkeinoministeriö tukivat Kansallisen neurokeskuksen valmisteluvaihetta 1,8 miljoonalla eurolla. Tästä 900 000 euroa kohdennettiin hankkeen tavoitetta tukeville yliopistojen ja yliopistosairaaloiden yhdessä toteuttamille tutkimuksen ja kehittämisen pilottitutkimushankkeille. Pilottitutkimushankkeet yhdistivät perustutkimusta ja kokeellista kliinistä tutkimusta, laitekehitystä ja lääkehoitoa aivosairauksien hoitoon.
Lue lisää Kansallisen neurokeskuksen pilottitutkimushankkeista täältä.
Kansallisen neurokeskuksen perustamisvaihe 2020
Kansallisen neurokeskuksen operatiivista toimintaa pilotoitiin vuoden 2020 aikana. Sosiaali- ja terveysministeriö myönsi Itä-Suomen yliopistolle 800 000 euroa valtionavustusta Kansallisen neurokeskuksen perustamiseen ja toiminnan käynnistämiseen. Vuoden 2020 aikana operatiivinen toiminta aloitettiin Helsingissä, Turussa, Tampereella, Jyväskylässä, Kuopiossa ja Oulussa.
Heinäkuussa 2020 Kansallisen neurokeskuksen perustamiseen liittyvän esisopimuksen allekirjoittivat 12 organisaatiota: Itä-Suomen yliopisto, Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri, Oulun yliopisto, Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, Tampereen yliopisto, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri, Turun yliopisto, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, Jyväskylän yliopisto, Helsingin yliopisto, Aalto-yliopisto, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri. Sopimusneuvottelut päättyivät maaliskuussa 2021, jolloin perustamissopimus allekirjoitettiin ja Kansallisen Neurokeskuksen toiminta käynnistyi.
Lue tiedote Kansallisen neurokeskuksen perustamisesta täältä.