Kivun neuromodulaatiohoidot ja hoidon vaikuttavuuden mittaaminen

Kivun neuromodulaatiohoidot ja hoidon vaikuttavuuden mittaaminen

Kipu suojaa. Emme usein ajattele akuutin kivun kourissa, että kivulla on elimistöä hyödyttävä tehtävä. Sen avulla pystymme tunnistamaan kehoomme kohdistuneet vauriot, kuten esimerkiksi luunmurtumat hyvissä ajoin. Joillekin potilaille kivusta tulee ikävä pitkäaikainen seuralainen, eli kipu kroonistuu.

Miellän kivun neurologiseksi sairaudeksi, koska aivot viime kädessä tulkitsevat ja ymmärtävät kipua. Krooniseen kipuun liittyy psyykkisiä ja sosiaalisia lieveilmiöitä, jotka heijastuvat työ- ja toimintakyvyn alentumisena sekä pari- ja ihmissuhteissa yleensäkin. Lisäksi kroonistunut kipu on myös taloudellinen kysymys: kustannuksia yhteiskunnalle syntyy sairaspäivistä ja erilaisista hoidoista.

Miten kipua hoidetaan?

Kivun hoidossa haasteellista on se, ettei kipua voi mitata objektiivisesti. Kipua ei voi kuvantaa, eikä sen olemassaoloa voi varmentaa verikokein. Diagnoosi ja kivun voimakkuus perustuvat potilaan omaan kertomaan ja raportointiin. Vastaavasti hoidon vaikuttavuutta on samoista syistä vaikea selvittää tieteellisesti.

Kroonisen kivun hoito vaatii moniammatillista lähestymistapaa: fysioterapiaa, lääkehoitoa, ja psykologista tukea. Jos edellä mainitut hoitomuodot eivät tehoa, voidaan niitä täydentää ns. kajoavilla hoidoilla, josta esimerkkinä kipuilevien hermojuurien ja ääreishermojen puuduttaminen. Jos kipu ei riittävästi lievity, voidaan potilas ohjata moniammatilliseen selvitykseen, jossa arvioidaan neuromodulaatiohoitojen hyötyä. Neuromodulaatiolla voidaan hoitaa ainoastaan neuropaattista kipua, jolloin kipualueella ei ole varsinaista fyysistä vikaa, vaan vika on kipuviestiä kuljettavassa järjestelmässä.

Neuromodulaatiohoidossa kipua lievennetään kohdennetulla sähkövirralla tai lääkeinfuusiolla keskushermoston alueelle. Yleisimmin käytetty menetelmä on selkäytimen takajuosteen stimulaatio, joka tunnetaan myös nimellä selkäydinstimulaatio. Hoito maksaa noin 20 000 euroa, ja aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että noin puolet potilaista hyötyy hoidoista.

Tutkimustulokset osoittavat, että selkäydinstimulaatio toimii, vaikkei sen tarkkaa toimintamekanismia tunnetakaan. Selkäydinstimulaatiossa potilaalle asennetaan elektrodi selkäytimen kovakalvon päälle pysyvästi. Leikkaukseen ei sisälly suurempia vammautumisriskejä, joskin infektioriski on aina olemassa. Stimulaatio on lievittävä hoito, eikä paranna hermovauriota. Se voi kuitenkin parhaimmillaan parantaa potilaan toimintakykyä niin, että potilas voi esimerkiksi aloittaa kuntoiluharrastuksen, joka on voinut olla kroonisen kivun takia mahdotonta vuosien ajan.

Kuopion yliopistollisen sairaalan neuromodulaatiohoidon puitteet

Tietolähteet
Kivunhoidon haasteena on systemaattinen tiedon kerääminen ja sen saattaminen tutkimuskäyttöön. Olemme ratkaisseet asian Kuopion yliopistollisessa sairaalassa (KYS) perustamalla neuromodulaatiorekisterin, joka toimii paitsi potilaan hoidon laadun ja seurannan rekisterinä, myös tutkimustietokantana.
Keräämme systemaattisesti tietoa neuromodulaatiorekisteriin kahdeksan erilaisen kyselyn kautta. Kyselyiden avulla mittaamme kivun voimakkuutta ja neuropaattista laatua, sekä kartoitamme muun muassa potilaan psyykkistä kuormitusta, toimintakykyä, seksuaalista elämänlaatua ja ylipäätään neuropaattisen kivun vaikutusta elämänlaatuun.

Suomessa on maailman mittakaavassa ainutlaatuista se, että voimme kerätä objektiivista dataa siitä, miten ihmiset pärjäävät ja minkälaista heidän terveyspalvelujen käyttönsä on. Kansaneläkelaitoksen tietokannoista löytyvät jokaiset erilliset lääkeostot. Voimme kartoittaa elektrodin asentamisen ja hoidon aloittamisen jälkeen potilaan vahvojen kipulääkkeiden ostovolyymiä: onko hoito tehonnut ja kipulääkkeiden ostot vähentyneet?
Toinen objektiivinen tiedonkeruun lähde on sairaslomat ja eläköityminen: miten potilas selviää työelämässä? Onko sairaspäivien määrä kasvanut vai vähentynyt, ja onko potilas joutunut jäämään kivun takia sairaseläkkeelle?

 

”Arviolta jopa 40 % eurooppalaisista kärsii jossain elämänsä vaiheessa kivusta.”

 

Ensikontakti neuromodulaatiohoitajan kanssa
Vaikka krooninen kipu onkin nykyään yleisesti tunnustettu ja tiedostettu ongelma, voi hoitoon pääsy olla hidasta. Lisäksi terveydenhoidonhenkilöstö kautta linjan kaipaa lisää koulutusta kivun tunnistamiseen ja hoitoon.
Kuopion yliopistollisessa keskussairaalassa asia on ratkaistu siten, että kipupotilaat saavat ajan helposti kivun hoitoon erikoistuneelle neuromodulaatiohoitajalle, joka tarvittaessa ohjaa lääkärin vastaanotolle.

KYSin kahdesti kuukaudessa kokoontuvaan moniammatilliseen kiputyöryhmään kuuluu myös psykiatri. Krooninen kipu itsessään traumatisoi ja on yhteydessä mielenterveysongelmiin. Tämän lisäksi tutkimustulokset osoittavat, että lapsuudessa koetuilla traumoilla on altistava vaikutus kivun kroonistumiselle myöhemmällä iällä.
Psykiatri on mukana arvioimassa potilaan psykologisen tuen tarvetta ennen stimulaatiohoidon aloittamista ja kolmen viikon mittaisen stimulaatiohoidon kokeiluvaiheen aikana.

Kivun tutkimuksen tarpeet

Emme tunne selkäydinstimulaation tarkkaa mekanismia. Jatkossa olisikin tärkeää pyrkiä selvittämään moniammatillisen tutkimuksen keinoin kivun toimintamekanismeja. Kiputuntemusta välittävät radat tunnetaan jo pääpiirteissään. Voisiko toiminnallisilla aivokuvantamismenetelmillä selvittää niitä aivojen osa-alueita, jotka aktivoituvat selkäydinstimulaation aikana? Selvää on, että neurotieteellinen kipututkimus kaipaa lisää tutkimusrahoitusta.

Aika harvoilla lääkeyhtiöillä on neuropaattisen kivun lääkkeitä tuotekehityksessä: kysyntää riittää, koska arviolta jopa 40 % eurooppalaisista kärsii jossain elämänsä vaiheessa kivusta. Olisi myös tärkeää, että laitekehittäjät toteuttaisivat laadukkaita tutkimuksia uusien markkinoille tulevien laitteiden tehon ja vaikuttavuuden objektiiviseksi arvioimiseksi.

Kivun tutkimukselle keskeinen tarve on kuitenkin se, että jokaisessa sairaalassa ja hoitoyksikössä, jossa kipupotilaita hoidetaan, kerättäisiin systemaattisesti tietoja ja tehtäisiin tutkimusta. Yhteinen tiedon kerääminen mahdollistaa tutkimuksen, jonka avulla voimme kehittää yksilöllistä kivunhoitoa entistä paremmin tulevaisuudessa.