Aivoviikolla perehdytään aivoterveyteen

Aivoviikolla perehdytään aivoterveyteen

Kansainvälistä aivoviikkoa vietetään Suomessa osin nyt alkavalla viikolla sekä ensi viikon aikana, tämän vuoden teemana on Vaali aivojasi. Vuosittain järjestettävällä aivoviikolla on tarkoitus lisätä tietoa aivoterveydestä sekä jakaa uusinta tutkimustietoa. Aivosairaudet koskettavat omakohtaisesti tai lähipiirin kautta meitä jokaista. Arviolta joka kolmas mies ja joka toinen nainen sairastuu elämänsä aikana vakavaan aivosairauteen, mutta onneksi jopa kolmannekseen aivosairauksista voidaan vaikuttaa elämäntapamuutoksilla. Suomessa aivoterveyden ja neurologisten ja psykiatristen sairauksien parissa työskentelevät toimijat järjestävät aivoviikolla useita tapahtumia eri puolella Suomea.

Aivoviikon aikana ohjelmassa on muun muassa koulutuksia sairaaloiden, terveyskeskusten ja kuntien henkilöstölle, yleisötapahtumia ja seminaareja. Tilaisuuksissa lisätään tietoisuutta aivoterveydestä ja aivosairauksien ennaltaehkäisystä, hoidosta ja kuntoutuksesta. Esimerkiksi Helsingissä 10.3.2020 järjestettävässä Kipu – Mitä se on? -yleisöseminaarissa pohditaan mitä kipu on, miten sitä voidaan hoitaa ja mitä kivusta oikeastaan tällä hetkellä tiedetään. Tilaisuuden järjestäjinä toimivat Suomen Aivosäätiö, Suomen Aivot ry, Suomen aivotutkimusseura, Aalto yliopisto (Aalto Brain Center), Helsingin yliopisto, Aivot & Mieli -tohtoriohjelma sekä Kansallinen Neurokeskus. Tapahtumassa Kansallisen neurokeskuksen ja Helsinki Brain & Mind -verkoston toimintaa esittelee Helsingin yliopiston HiLIFEen kuuluvan Neurotieteen tutkimuskeskuksen johtaja professori Jari Koistinaho.

Tule oppimaan uutta ja tapaamaan aivoterveyden parissa työskenteleviä ammattilaisia, potilasjärjestöjen edustajia sekä tutkijoita.

Esimerkkejä tapahtumista löydät alla olevista linkeistä:

HELSINKI BRAIN AWARENESS WEEK 2020

https://www.helsinki.fi/en/news/life-science-news/helsinki-brain-awareness-week-2020

ELÄKÖÖN AIVOT – ”KIPU, MITÄ SE ON?” (Helsinki) Livestriimaus TÄSTÄ

http://elakoonaivot.fi/aivoviikko-2020-kipu-mita-se-on/

KUOPION AIVOTORI OSANA AIVOVIIKKOA

https://portal.savonia.fi/amk/fi/tutustu-savoniaan/aivotori-osana-aivoviikkoa

VAALI AIVOJASI – AVOIN YLEISÖLUENTO KUOPIOSSA

https://www.aivoliitto.fi/tapahtumat/vaali-aivojasi-avoin-yleisoluento-kuopiossa/

AIVOT JA IKÄÄNTYMINEN – JYVÄSKYLÄ

https://www.jyu.fi/fi/ajankohtaista/arkisto/2020/02/201daivot-ja-ikaantyminen-2013-vaali-aivojasi-lapi-elaman201d-avoin-tapahtuma-jyvaskylan-yliopistossa-keskiviikkona-11-3

AIVOVIIKKO 2020 OULU

https://osmy.fi/hankkeet/aivosilta/